lähtö

Anne: Lähdön hetki lähestyy, alkaa jäähyväisten aika.Päätimme lähteä jo sunnuntaiaamuna ja ajaa vähän lyhyemmän pätkän. Niin suunnitelmallisia ollaan oltu, että kaikki hotellit on varattu etukäteen ja reitti on selvä! On ehkä niin, että kun on paljon vapautta ja lomaa; sitä kasvaakin järjestelmälliseksi ja suunnitelmalliseksi ihan siinä matkalla vaan...Tullessa tänne, mitään hotelleja ei ollut varattu ja se oli ihan ok.
Talvi ja pimeys tuovat oman mausteensa, kesällä sitä nukkuu vaikka autossa.
On siis jätettävä tämä meri, aallot ja auringonlaskut! Muistan runon: voi hyvin, veljeni meri. Otin hiekkaasi vähän, lämpöäsi hivenen... Tänäänkin aurinkoista, plus 10 astetta, tuuletonta oloa täällä majakassa. Hei, hei vuoret! Uljaat ja elämää nähneet vanhukset! Ihania hetkiä olen saanut viettää kivuten ja peläten ja rohkeuttani koetellen.
Ranskalaisia ihmisiä tulee ikävä, niin puheliaita ja elämänmyönteisiä ovat. Ja itsepäisiä ja rohkeita, ajajina aina ykkösiä... Ihastuin vanhoihin charmantteihin vuoristoihmisiin; he olivat jotenkin niin yhtä ympäristön kanssa, raikkaita ja aitoja. Voi voi, ei tästä taas tule mitään kun alkaa muistelemaan ja tarinat nousevat mieleen... Tänään pitää vielä pestä pyykkiä ja jatkaa pakkaamista ja pestä paikkoja. Siis pakkaamaan....

Kari: Jaaha, mamma vetistelee...eiku muija pesemään lattioita ja pakkaamaan!!!Ruokakokemukset Ranskasta taas lisääntyneet. Tapanina oltiin kaikki, Meri, Romeo ja vanhukset syömässä Villefrance-de-Conflentissä ja kaikki tietysti näytti ulos asti aivan vielä hyvälle. Sitten ruuat tuli pöytään, oli siinä taas ihmettelemistä. Kaksi pohjastaan täysinpoltettua pitzaa, erikoisen näköistä entrecotea ja jotain ihmeen kasvisjuttua, josta ei oikein kukaan saanut selvää. Tänään koitettiin olla nokkelia ja valittiin kiinalais thaimaalainen...voi herra isä...niillä täytyy ihan oikeasti olla täällä joku salaliitto! Uncle-Ben valmis-soosipurkistakin saa maukkaampaa aikaiseksi. Ai niin, ja sitten Meri kertoi hyvän jutun, miten ulkkareita viedään. Kun hän oli viimekesänä Croq-Qvit pikaruokapaikassa tarjoilijana, isäntä nimeen omaan aina teroitti, että sitten myydään aina pullovettä. Mutta paikalliset eivät tietenkään siihen retkuun mene. Ne aina totesivat, että hulluko olet, me otamme tietysti sen ilmaisen vesikarahvin. Jos se vesikarahvi on kerran ilmainen, niin miksi se pitää aina pyytää, eikä heti tuoda pöytään?

Solhemmista tuli jouluna paketti...kun avasimme kuoren, sieltä löytyi itsepoltettu cd, jonka kannessa luki; “ Kauneimmat Rakkauslaulut.” Kyllä siinä päitä hetken pyöriteltiin, että joopa joo, kaikkea ihmiset lähettelee ympäri maailmaa. Kappaleiden niminä sellaisia kuin; ilman sinua...ruusunpuna....amour....missä sinä olet?...sydämeni palaa...osaanottavan myötähäpeän vallassa tungimme sitten levyn soittimeen. Ensimmäiseksi alkoi kuulua lapsikuoron ääntä...sitäpaitsi nehän laulaa saksaksi... mikä ihmeen juttu tämä oikein on??? No seuraavasta kappaleesta sitten jo arvattiinkin metkun merkitys...Ramstainhan se tässä tunnelmoi. Täytyy nyt kyllä tässä myöntää se, että kaiken ranskalaisen viihdemusiikin jälkeen terve saksalainen metalli toimi kuin Topz-puikot avaten kolmenkuukauden vaikut korvista. Odotan innolla, että saan pistellä Saksan motareita Ramstain täysillä soiden autostereoissa!!!