Tekstit

Näytetään tunnisteella rommi merkityt tekstit.

Kuolema vaanii palmun takaa

Kuva
  Raflaava aloitus, mutta ollaan luettu ja seurattu paikallista uutisointia kauhulla. On ollut paljon hukkumistapauksia ja niistä voi sanoa ja todeta että aivan turhia! Kolmen viikon aikana mitä ollaan täällä ehditty olemaan, niin jo kuusi henkilöä kuollut hukkuen. Yleensä niissä on osallisena jo ikääntynyt henkilö, yleensä mies, joka on itseään päivän grillaillut rannalla ja sitten rommikrapulassa lähtenyt kroolaamaan. Kuumuus on ihan normi terveenkin fysiikkaa koetteleva, saati sitten vaikka sydänsairaille. Yksi onnellisesti päättynyt tapaus oli kanadalaisesta perheestä, joka oli ilman opasta lähtenyt kiipeämään tulivuori Peleén huipulle. Vuorihan on 1400m korkea ja sinne kiipeäminen vie edestakaisin noin 6 tuntia. Tulivuoren huippu on yleensä aina pilven sisällä ja iltaisin vielä tulivuoren kalderaan syntyy sankka sumuseinä. Voi helposti ajatella että kyllähän vuorta aina alas pääsee, mutta sankassa sumussa et pysty löytämään takaisin alas vievän polun suulle. Perhe joutui yöpymään

MUUTTOPÄIVÄ

Kuva
Muutama rommitynnyri.  Kuukausi on hurahtanut nopeasti täällä Diamantissa. Ystävämme Tuija on  täällä myös ensimmäistä kertaa ja olemme retkeilleet paljon yhdessä. Tuijan majapaikan ehdoton plussa on ollut uima-allas ja sen yhteydessä oleva baari, jossa olemme käyneet myös ahkerasti. Tänään on muuttopäivä pieneen kalastajakylään ja tunnollisina suomalaisina pestään kaikki paikat ja luovutetaan avaimet. Paikka, Santa Maria, on ollut hyvä ja siisti, myös hyvin hiljainen. Makuuhuoneen iso vuode ja hyvä ilmastointi myös plussaa. Pation mahtava näköala ja meren kohina aivan ihanaa.   Paras ruokapaikka täällä on ollut uusi ravintola Chill ja rantakioski sekä pizzeria keskustassa; joka saanut reissaajien suosituksia joka vuosi. Mies ajaa täällä autoa kuin rallikuski, pikkutiet hyvin mutkaisia ja melko kapeita. Citroen kulkee hyvin ja jaksaa vetää isoja mäkiä ylös meitä kolmea. Olemme nähneet isoja banaaniviljelmiä ja tietysti sokeriruokoviljelmiä, joita on joka paikassa. Habitation Clementiss

ROMMI

Kuva
 Kun täällä Martiniquella kerran ollaan, niin ei voi välttyä aiheesta nimeltään rommi. Tuo karibialaisten merirosvojen kittaama jalo juoma. Tätä saarta pidetään rommin tuotannossa koko Karibian ykkösenä litramäärissä mitattuna. Ja täällähän on 11 rommipanimoa mihin melkeen kaikkiin pääsee vieläpä ilmaiseksi maistelemaan. Noh, kaikkihan alkoi siitä kun tollouksissaan Kristoffer Kolumbus lähti purkeillaan seilaamaan länteen päin vakaana aikomuksena löytää uusi reitti Intiaan. Vuonna 1502 sitten laivan kokka karahti Martiniquen rantaan, vaan ei paljon intialaisia näkynyt. Se ei Kristofferia  paljon haitannut, vaan hän julisti Länsi-Intian saaret löydetyksi.  Sokeriruoko kasvaa luontaisena Kaakkois-Aasiassa ja Tyynenmeren saarilla. Laji vaatii kasvaakseen  trooppisen  tai  subtrooppisen  ilmaston ja sitähän tältä saarelta nimen omaan löytyy. Päätettiin siis aloittaa sokeriruon viljely. Eurooppa himoitsi tuota makeaa herkkua ja sitä kutsuttiinkin valkoiseksi kullaksi. Siitä voi myös laskea