Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2008.

GRANDE FINALE

Kuva
Kari; Eilen kotiintulo...Lohja näytti kuin satukirjasta.Yö myrskyssä laivalla meni valvomiseksi. Aallot kumahtelivat laivan kylkeen kuin suurella moukarilla olisi taottu. Tiedossa illalla oli kuitenkin vanhempieni valmistama illallinen. Voissa paistettuja kuhafileitä. Joulukuusikin oli vielä päätetty säilyttää yhden illan. Suomalainen kotiruoka maistui aivan taivaalliselta. Aamulla reppu selkään ja kauppaan hakemaan aamupalaa. Ei näkynyt patonki kainalossa käveleviä ihmisiä, ei näkynyt hymyileviä naamoja. Kaupan kassa ei tervehtinyt, antoi väärin rahasta takaisin ja kun toivotin hänelle hyvää päivän jatkoa; katseli kuin zombi tyhjyyteen. Mutta Suomi kuitenkin. Isänmaa. Kotikaupunki. Ennen lähtöä oli kieltämättä aika tyhjä olo. Pärjääkö siellä? Miten pystyy kommunikoimaan? Sanoinkin, miksi omasta kodista ylipäätänsäkään pitää lähteä minnekkään. Haluaisi vain olla piilossa kaikesta uudesta ja mahdollisesti yllätyksellisistä asioista, mitä ei itse pysty enään koordinoimaan ja hallitsemaan

day seven

Kuva
Pääkallokeli aiheutti liikennekaaoksen Ruotsissa Julkaistu: 5.1.2008 22:05 Päivitetty: 6.1.2008 10:23 STT–TT MALMÖ. Nopeasti vaarallisen liukkaaksi muuttunut keli sekä kova tuuli aiheuttivat lähes sata liikenneonnettomuutta Etelä-Ruotsissa lauantai-iltana. Poliisin tietoon oli tullut iltakahdeksan jälkeen jo 93 onnettomuutta. Liukas keli piinasi ruotsalaisia myös sunnuntaina etenkin maan etelä- ja keskiosissa. Yksi ihminen sai surmansa ja yksi loukkaantui, kun heidän autonsa suistui tieltä Nyköpingin alueella varhain aamulla. Onnettomuuden syystä ei ollut heti varmuutta. Poliisin mukaan erityisesti pienillä teillä oli kuitenkin yhä liukasta. Launtaina Etelä-Ruotissa alkoi iltapäivällä sataa alijäähtynyttä vettä, mikä teki hetkessä tiet peilikirkkaiksi. Useita ihmisiä loukkaantui, ja hetkittäin jopa ambulansseista oli pulaa. Poliisi joutui vetoamaan autoilijoihin, etteivät he lähtisi jäisille teille. Lauantain pahin onnettomuus tapahtui Keski-Ruotsissa Bollnäsin kaupungin lähellä, missä

day six (sex på svenska)

Kuva
Anne: Tanska tuntui jo niin kotoiselta ja Pohjanmeri myrskysi oikein kunnolla kun ylitimme sen. Kauniita taloja ja peltoja oli maisema parin tunnin ajan. Ruotsi oli kuin kotiin olisi tullut, tutut A:n muotoiset kyntteliköt ikkunoilla ja joulutähtiä myös. Menimme syömään ekaan wärdshusiin, lounaalla oli ihania kaalisalaatteja, pieniä perunoita ja lihaleike sekä ruisleipää! Söimme hiljaa suuren hartauden vallitessa, uskomattoman hyvää. Sitten eksyttiinkiin kun ei karttaa katsottu väärälle tielle, mentiin Göteborgiin kun piti mennä Tukholman suuntaan! Ei hätää, mennään pikkutietä siitä matkan varrelta Jönköpinkiin, sanoin minä tyynesti. ja mentiin kanssa, kaikkien pikkupaikkojen läpi. Tuli jo pimeetä, siis neljän jälkeen ja oltiin jo aika ryytyneitä. Sitä se teettää kun on niin kotona olevinaan että ei enää karttaakaan viitsi katsoa! No, täällä ollaan iglun oloisessa Ibiksessä lumen ja pakkasen keskellä. Täällä on lunta ja ihanan jouluisen näköistä. Kohta mennään syömään lihapullat! kari

day five

Kuva
Tänään on ajettu Saksa halki poikki ja pinoon. Yllättävän pieni maa, reilut 650km meni kuudessa tunnissa. Teitäkin tänne ollaan vasta rakentamassa päätellen jatkuvista tietöistä. Ajateltua ruuhkaa ei ollut ollenkaan, vaan matka joutui jouheasti. Välillä autonrenkaista kuului outoa lonksutusta, aivan kuin renkaista olisi rämmäleet hakanneet tiehen. Teiden paikat ne siellä vain lonksusivat. Johtuu varmaan siitä, että oikeanpuoleisin kaista on varattu panssarivaunuille ainakin liikennemerkeistä päätellen. Jos pysyttelee ohituskaistalla ja ajaa kahtasataa on tie alla huomattavasti hiljaisempi. Pakkasta -2 ja lunta alkoi näkyä pölysokerin omaisena Hannoverin kohdalla. Tiet olivat paljaat lumesta. Tulo Lyybekkiin illalla ja syömään taas hotellin toisella puolella olevaan kiinalaiseen. Annokset taas aivan valtaisat...hyvä Saksan kiinalaiset. Tänään jo annettiin neljä euroa riksaa, oli ne sen verran isot annokset. Ei jaksettu lähteä Lybekin hansakaupungin vanhaa osaa ihmettelemään. Siksi että;

day four

Kuva
Lähtö aamulla kohti Saksaa klo 09.00. Kahden tunnin päästä rajanylitys ja hei hei Ranska. Taaskaan ei tullissa ollut ketään kotona. Euroopassa voi nykyään loikkia ihan mihin maahan vaan unionin sisällä. Kertaakaan ei meitä olla pysäytelty. Ranskan tiemaksu-teiden jälkeen oli hieman ristiriitainen olo. Vaikka Ranskassa ollaan käsi ojossa koko ajan peàge kohdissa, niin tiet ovat kuitenkin kuin silkillä ajelisi. Saksan puolella köröttely oli kuin tiet olisivat vaihtunut kyntöpeltoon!!! Päämääräpaikkana; Koblenz. Koblenz sijaitsee Länsi-Saksassa, Rheinin ja Moselin yhtymäkohdassa hieman Ruhrin alueelta etelään. Alue on erittäin luonnonkaunis ja kuuluisa mm. kauniista linnoista ja viinitiloista. Koblenzissa on n. 110000 asukasta. Historiallisesti kaupunki on osavaltionsa merkittävimpiä. Jo muinoin roomalaiset ovat täällä olleet....2000v. vanha kaupunki. Ajanlaskumme alun jälkeen alueella on sattunut kaikenlaisia kommelluksia. Lisätietoja www.koblenz.de Meidän mielikuvissa olivat kaksi eri

day three

Kuva
Anne: Raketit paukkuivat täällä kaupungissa kuin sissisodassa! Gallialaiset lennättivät raketteja parkkipaikoilta ja keskeltä tietä, raketit lensivät vanhojen talojen katoille ja autojen sekaan... Savua ja pillien vihellystä. Kaikilla päässä meidän vappuhattuja ja puhalsivat vappupilleihin! Riehakas tunnelma ja vuosi 2008 on aloitettu! Juoksimme hotellista pihalle ilotulitusta seuraamaan, joimme lasin shampanjaa ja kävimme nukkumaan. Aamulla kerrankin selvä olo ja kaupungille kuvailemaan. Tänään sumuinen ja kolea päivä, kuitenkin kuvaukselle hyvät olosuhteet. Uskomattoman kaunista on vanha arkkitehtuuri ja ranskalaisten koristelut upeita. Taloissa kauniit värit ja ikkunat koristeltu nalleilla, kuusenhavuilla, nauhoilla, palloilla, ruseteilla, joulukuusilla, kuivakukilla, valoilla ynm. Oli pakko kuvata joulukoristelua ja ikkunoita! Sitten Tintti-kauppaan ja meilläkin on nyt koira, Milou istuu auton takaikkunalla vahtikoirana. Parin tunnin kävelyn jälkeen menimme kahvilaan syömään tartte