Tekstit

Näytetään tunnisteella Zamana merkityt tekstit.

HABITATION CÉRON JA MARTINIQUEN VANHIN PUU

Kuva
Vaimo luuraa puun vasemmalla puolella.  Päätetettiin huristaa autolla niin ylös  pohjoiseen kuin Martiniquella pääsee Karibian puoleista rantaa. Läpi entisen pääkaupungin Saint-Pieren ja sen jälkeen ohi Le Prêcheurin ja tulimme  Anse Céroniin. Tulimme Habitation Céroniin missä on ollut saaren ensimmäisiä sokeriruokoviljelmät. Tila on perustettu vuonna 1658 ja siellä kasvatettiin myös kaakaota ja maniakkia. Sokerin ylituotanto sai vähitellen yliotteen ja tila alkoi rappeutumaan. Viimeinen niitti oli 1902  aivan vieressä olevan tulivuori Peléen purkautuminen. Mutta se puu...aivan järjettömät mittasuhteet omaava ilmestys. Jos Lohjalla Paavolan tammi on Suomen mittapuulla iso niin tämän rinnalla se on hellapuuksi kelpaava pikku klapi. Puu on valittu Ranskan kauneimmaksi puuksi vuonna 2016 ja Euroopan neljänneksi kauneimmaksi v.2017. Myöskään puu ei ole kärsinyt juurien tallaajista ja puiden halaajista kuin tämä meidän kotomaan tammi. Puun nimi on Zamana ja sitä kutsutaan sadepuuksi. Halkai