linnareissu jatkuu
Anne: Retkelle vuorille, koska on tyyntä ja aurinkoista, lämpöä enää 10 astetta.
Kamerat mukaan, vähän patonkia evääksi ja on the road. Cucugnan-kylä on vuorten takana laaksossa pienellä nyppylällä. Siellä oli hereillä kissat ja paikkaa hallitsi vanha tuulimylly. Siis täälläkin joku asuu, vuorien ympäröimänä! Mikä hiljaisuus ja rauha keskellä erämaata. Vain kotkat liitelemässä vuorten yllä. Jatkettiin matkaa kohti linnoitusta, Carcassonnen poikaa. Peyrepertuse kohoaa jylhästi 800 metrin vuorijonon päälle. Autolla vaan ylös kohti vuorta, korvat poksahteli ja auto kiidätti meidät yläilmoihin. Olin päättänyt kokeilla pystynkö kiipeämään vuoren huipulla killuvalle linnoitukselle. Urheasti ostin pääsylipun ja lähdin polkua ylöspäin, kaikki meni hyvin niin kauan kun oli kasvillisuutta, mutta avoimessa maastossa polku oli ihan vuoren reunalla ja silloin iski taas kammo, ei auttanut kuin kääntyä takaisin ja tyytyä ihailemaan linnaa vähän alempaa. Nautin maisemasta kuitenkin alempana ja vähitellen alan jo oppia nauttimaan korkeista paikoista.
Siitä lähdimme kohti Aguillarin linnaa. Reitti kulki viinipeltojen halki, ja siellä kypsyi meidän rakastama viini Fitou! Onnellisina hypimme viinipelloilla kuvaamassa ja laakso vuorten keskellä on mitä mainiointa kasvumaata viinille. Tuchan alueen Fitou, sitä juomme pullollisen illalla retkeä muistellen! Viljelijät olivat tiluksillaan karsimassa viiniköynnöksiä ja polttamassa vanhoja kasvustoja pikku nuotioissa. Vanhoja ihania relluja ja pököttejä oli joka mutkassa ja miehiä hoitamassa hellästi viiniköynnöksiä! Kuink kaunista! Linna oli kukkulalla, sinne minäkin jopa pääsin sisälle asti. Upeat rauniot ja hieno maisema viinilaaksoon. Meitä tuli polulla vastaan viinitilan omistaja, joka heitteli appelsiinia jota oli tulossa syömään linnalle ja samalla ihaili tiluksiaan....Bonjour vaan, sinä onnellinen!
santè! tämä fitou vuodelta 2005 on pehmeän voimakasta, aurinkoa antavaa ja maan tuoksun kantavaa.
Kamerat mukaan, vähän patonkia evääksi ja on the road. Cucugnan-kylä on vuorten takana laaksossa pienellä nyppylällä. Siellä oli hereillä kissat ja paikkaa hallitsi vanha tuulimylly. Siis täälläkin joku asuu, vuorien ympäröimänä! Mikä hiljaisuus ja rauha keskellä erämaata. Vain kotkat liitelemässä vuorten yllä. Jatkettiin matkaa kohti linnoitusta, Carcassonnen poikaa. Peyrepertuse kohoaa jylhästi 800 metrin vuorijonon päälle. Autolla vaan ylös kohti vuorta, korvat poksahteli ja auto kiidätti meidät yläilmoihin. Olin päättänyt kokeilla pystynkö kiipeämään vuoren huipulla killuvalle linnoitukselle. Urheasti ostin pääsylipun ja lähdin polkua ylöspäin, kaikki meni hyvin niin kauan kun oli kasvillisuutta, mutta avoimessa maastossa polku oli ihan vuoren reunalla ja silloin iski taas kammo, ei auttanut kuin kääntyä takaisin ja tyytyä ihailemaan linnaa vähän alempaa. Nautin maisemasta kuitenkin alempana ja vähitellen alan jo oppia nauttimaan korkeista paikoista.
Siitä lähdimme kohti Aguillarin linnaa. Reitti kulki viinipeltojen halki, ja siellä kypsyi meidän rakastama viini Fitou! Onnellisina hypimme viinipelloilla kuvaamassa ja laakso vuorten keskellä on mitä mainiointa kasvumaata viinille. Tuchan alueen Fitou, sitä juomme pullollisen illalla retkeä muistellen! Viljelijät olivat tiluksillaan karsimassa viiniköynnöksiä ja polttamassa vanhoja kasvustoja pikku nuotioissa. Vanhoja ihania relluja ja pököttejä oli joka mutkassa ja miehiä hoitamassa hellästi viiniköynnöksiä! Kuink kaunista! Linna oli kukkulalla, sinne minäkin jopa pääsin sisälle asti. Upeat rauniot ja hieno maisema viinilaaksoon. Meitä tuli polulla vastaan viinitilan omistaja, joka heitteli appelsiinia jota oli tulossa syömään linnalle ja samalla ihaili tiluksiaan....Bonjour vaan, sinä onnellinen!
santè! tämä fitou vuodelta 2005 on pehmeän voimakasta, aurinkoa antavaa ja maan tuoksun kantavaa.
Kommentit