NOKIA CONNECTING PEOPLE


Anne: Isänpäivä sujui Castelnou:ssa aurinkoisissa merkeissä.Kiertelimme pikkukylän katuja ja istuimme kahvilla terassilla. Mikä rauha ja hiljaisuus! Ihanat kortit olivat tytöt isälleen lähettäneet, ikävä hiipi kyllä meille puseroon, olisi niin kiva nähdä taas. Voi tätä kaipauksen määrää aina välillä.
Illalla Kari teki biisiä ja äänitti koko illan, minä luin kirjaa ja kirjoitin kirjeitä. Oikeeta majakkaelämää siis, ulkona tuuli ulvoi merellä ja tähdet loistivat taivaalla , kynttilät paloivat pöydällä ja sisällä oli lämmintä.
Tänään pitkästä aikaa taas aamulenkille ja vatsaliikkeet. Kova tuuli takaisin päin tullessa.
Aika lapseksi sitä täällä tulee, leikimme koko matkan hävittäjiä, ja lenkkeilevä rouva edessämme oli japanilainen hävittäjäalusta, jota lähestyimme nopeasti. Karin eläytyminen oli huikeaa, jopa niin kun mun piti avata ammukset, avasin ne itseeni päin ja sain Karilta kapteenin torut, niin että ratkesin täysin nauramaan ja meinasi tulla runkovuoto housuihini. Kaiken lisäksi päästin hävittäjän näkyvistä kokonaan. Ilmeisesti sitä on aika hyvin päässyt päänsä tyhjentämään kun lapsen itsessään on taas löytänyt! Huomenna taas retkelle, tänään pientä arkista puuhailua täällä kotona.
Kari; valkeni viimeviikon perjantaina että ollaan kirjoiteltu varmaan maailman kalleinta blogia...tuli viesti, että suomessa odottaa 2000€ puhelinlasku!!!! Johtuen siitä, että ollaan lähetelty kannettavan ja matkapuhelimen avulla GPRS dataa. Jep, pikkaisen on siis Roaming siirtomaksut kalliita. Kaikki pääsi syntymään siitä että paikallisen operaattorin Prepaid kortti ei tue sellaista palvelua jotta sillä vois touhuta internetissä. Pitää olla maan kansalainen että saa sellaisen kortin joka tukee ja luonnollisesti operaattorikin haluaa sellaisen osoitteen mihin se voi sen laskunsa lähettää. Nyt tosiaankaan EI ENÄÄN käytetä puhelinta ja alkoi uudestaan nettiyhteyksien metsästys täällä ranskassa. No vahinko on jo tapahtunut eikä sitä voi muuttaa...eli ei aikaa täällä maailmalla kannata sen takia pilata. Oltaisiinhan esimerkiksi voitu myöskin vähän rytätä autoakin vahingossa ja sekin jotain maksaisi;) No itseasiassahan me ollaan sitä autoakin jo pikkaisen kolhittu.heko-heko. No se vaan paremmin sulautuu paikallisten autojen joukkoon! Vanha totuus matkustelun vaikutuksesta näköalojen avartumiseen pitää paikkansa ainakin lompakon avartumisen kohdalla. Eli ei muuta kuin ETEENPÄIN sanoi mummo, kun välimeressä kahlasi;)

Kommentit

ridibundus sanoi…
ou nou!Kyllä nyt osaa arvostaa tätäkin blogia ihan eri tavalla. Nyt on siis vain väsättävä maailman paras valokuvanäyttely ja kuvat myyntiin.
Suomikaipuu jos iskee käykää kurkkaamassa miestä nimeltä Jarmo Manninen, upeita kuvia kotomaastamme, mutta nettikahvilasta pliis!!
Täällä -2, kuuraa, meri -5, parhaat uintikelit.
Kuullaan lisää sähköpostissa, m&son
ridibundus sanoi…
Pientä liiottelua tuon meriveden kanssa, ei vielä jäätynyt, + 5....

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täällä taas

Ranskalaiset ovet ja lukot

Case-Pilote