kirkkoja ja hk:n sinistä

Anne: Retkellä kylässä nimeltä Saint Genis des Fountaines. Siellä benediktiläismunkkien luostari ja kirkko 800-luvulta.Ajoimme myös pientä maalaistietä La Chapellelle , joka on vanha pieni keskiaikainen kirkko. Se oli yleisöltä suljettu, kun sitä aiotaan alkaa korjaamaan. Jännä fiilis, kirkon rauniot keskellä villiintynyttä maaseutua. Kävimme myös kylässä nimeltä Saint Andre´, siellä roomalaisten aikainen kirkko ja roomalaisen taiteen museo, jotka molemmat kiinni; koska kello oli taas vierähtänyt ruokatunnin puolelle. Sinne täytyy mennä uudestaan. Samoin kylään Elne, jossa myös vanha kirkko. Retkille pitäisi vaan herätä aikaisemmin, koska kaikki on kiinni klo 12-14/15. Kyliin meno on kotoista, kaikki tervehtivät vastaan tullessaan, jopa nuoret. Ja Karin kamera herättää keskustelua, oletkin varmaan proffessional photomies, sehän Saaristoa ilahduttaa.
Nyt meidän Kari tekee pottumuusia, laittaa siihen kiehautetun maidon ja muussaa sen survimella; joka me ostettiin kaupasta. Täällä ei ole vatkainta olemassakaan.
Ja kaiken kruunaa HK:n sinisestä tehty makkarakastike! Jee, jälkiruoaksi Churrosia suklaakastikkeen kanssa. Ovat vohvelitaikinasta tehtyjä pötkylöitä jotka on uppopaistettu, nam! Niitä saa ostaa kioskista ja ne laitetaan sellaiseen paperitötteröön. Tulee ihan lapsuus mieleen ja Linnanmäkikäynnit.
Nyt on syöty ja koskaan ei Hk:n sininen ole maistunut yhtä herkulliselta. Pienet ovat ihmisen ilot täällä maailmalla. Toinen ilo on kirjoittaa kortteja ja tehdä kävellen postireissu; kuin oma pieni retki. Kolmas ilo on talon hississä asukkaiden kanssa kohtaamiset. Tänään kohtasimme alakerran remonttimiehen, hymyilevän ja pölyisen haalarimiehen, joka avaa oven ja juttelee nauraen kaikkea ranskaksi, me hymyillään ja vastataan englanniksi. Sitten viittoillaan , juu kova homma ja hän tulee vahingossa meidän kanssa kuudenteen kerrokseen, kättelee taas meidät naapurit ja lähtee yhtä nauraen takaisin. Uskomatonta tämä ihmisten hyväntuulisuus ja ystävällisyys! Ja siitä tulee kyllä itselle niin hyvä mieli, kun vieraassa maassa ja kulttuurissa kohtaa hymyjä&ystävällisyyttä. Tämän kun muistaisi aina Lohjallakin, kun on ilo kohdata sinne tulleita matkailijoita ja vierasmaalaisia. Kari onkin jo vaipunut Tex Willerin lumoihin, saa nähdä tohtiiko tuo sängystä nousta!
Kari; no tänään sitten yhdessä pienessä kylässä hyppäsi tolppa auton eteen. Sellainen pieni punainen, millä ne estää kaikkien typerien turistien auton parkkaamisen vääriin paikkoihin. Juuri sen mittainen, että se ei näy eikä sitä osaa varoa. Komeat viirut auton etupuskuriin. No nyt se autokin alkaa jo näyttää samanlaiselta kuin alkuperäisasukkaiden.
No ihme olisikin ollut aika suuri jos täällä ajomäärällä ei olisi tapahtunut yhtään mitään. Siinähän olisi voinut myöskin käydä niin, että jos vaikka 10.000 km olisi jännittänyt ettei yhtään kuhmua tule, ja sitten kun aikanaan tullaan laivasta ulos Turun satamassa, niin joku varissuolainen/turkulainen pamauttaa Toyotalla meidän auton persuksiin! Se vasta noloa olisikin ollut. Sellaista elämä on. Jos pelkää jotain tapahtuvan, niin se varmasti tapahtuu. Yleensä se kuitenkaan ei tapahdu kahtakertaa peräkkäin, mutta jos se tosiaankin myös tapahtuu toisen kerran, niin se myöskin tapahtuu kolmannen kerran. Tex Willerin sana. Ja se on muuten Navajoen ylipäälikkö!