lunta vai unta vuorilla


Anne ja kari: Lähdettiin retkelle vuorille tänä kylmänä marraskuun päivänä. Lämpöä täällä tänään vain 7 astetta. Ajettiin tie 116 loppuun saakka... hei, mikäs kyltti toi on...Espangne,Espanjan raja. Ei muuta kuin uukkari, koska ei ollut passeja mukana ja rajamies alkoi viittelöimään vähän turhan kutsuvasti. Kartta kaivettiin silloin vasta esiin ja todettiin että kyllä se nyt ihan paikkansa piti. Olimme ajavinamme kohti Andorraa koko ajan mutta Epsanja pääsi yllättämään!!! Ja kun päästiin Mount Louisin kohdalle alkoi sataa lunta!!! Ihanaa pakkaslunta leijaili hiljalleen taivaalta ja pakkasta oli 2 astetta. Joten koettiin vähän talveakin täällä. Kivaa leikkiä Suomen säätiloja.... Upeat maisemat ja laskettelupaikat siellä vuorilla. Kuultiin myös lyhyitä konekiväärin sarjoja ja anne sanoi että ne nyt varmaan ranskalaiset siellä metsästelee taas jotakin.Myöhemmin selvisi että siinä vieressä on paikka nimeltä Font-Romeu joka on jonkinlainen itsenäinen minivaltio. Bourg Madame on rajakylä, siellä syötiin autossa patonkia ja juustoa tomaattien kanssa. Matkalla käytiin pikkukylissä kävelemässä, uskomattomissa paikoissa pienten teiden päässä on vanhoja aitoja kylämiljöitä. Siellä on myös lampaat, lehmät ja hevoset pelloilla. Ja jokapuolella vuoria ja kukkuloita! Aivan ihmeellinen fiilis kulkea siellä hiljaisuudessa. Nähtiin myös yli 20 korppikotkaa kiertelemässä vuorten päällä. Lehtien mukaan ne kärsivät nälästä koska, EU:n aikana ei enään saa heittellä mitään raatoja vuorille.Näin ollen ne vie koirat ja kissat ja kuulemma ihmisten kimppuunkin on jo käyty, koska ranskalaiset ovat makoilleet pitkin maita siestaa ottamassa!!! Mistä tyhmä korppikotka tietää onko se raato vai joku kaupungin lapiomies, koska eihän se ole hievahtanutkaan lähimpään tuntiin. Hillittömän kokoisia kotkia. Oletten kohdalla etsittiin kuumia lähteitä, joita siellä kuulemma on, mutta ei löydetty. Niissä käydään kylpemässä talvisin, kertoi isäntämme. Hyvin ovat ne piilottaneet, ei mitään kylttejä missään. Ei niistä kuulemma turisteille kerrotakaan, ranskalaiset haluavat pitää ne omassa käytössään. Espanjalaiset kyllä ovat ne löytäneet, koska rajahan tosiaankin on niinkin lähellä. Vuokraisäntä meile tohkeissaan tosiaankin selitti, että jos ne espanjalaiset ovat siellä kuumissa kylvyissä makoilemassa, niin tunkekaa vain itsenne sinne niitten joukkoon. Espanjalaiset eivät kuulemma tajua että siellä saa maksimissaan olla terveyssyistä vain 20 min. kerralla, mutta ne pulikoivat siellä kuulemma toistatuntia...
Hieno retki ja nyt kotiin tekemään lämmintä keittoa ja laittamaan lämppäri päälle!
Kuvia tehdään vasta illalla, joten ne laitetaan kuva-arkistoon myöhemmin.Nyt lähdetään erään hotellin eteen , jossa orange-yhteys; tätä blogia siirtämään sivuille ja sähköposteja lukemaan! Heissulivei!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täällä taas

Ranskalaiset ovet ja lukot

Case-Pilote