route 116
Anne: Retkelle Pyrenneille tietä 116 kohti Ille sur-Te`:tä, siellä Les Orgues kalliomuodostelmat. Ne olivatkin kuin Antiikin pylväitä tai urkupillien näköisiä luonnon taideteoksia. Kävelimme poluilla, linnut lauloivat ja ilma oli aurinkoinen.
Takana näkyi lumihuippuinen Canigou 2784m korkea vuori. Lumi oli tänään satanut vuoren huipuille, eilen vuori oli vielä ruskea. Tie 116 on upea ja kapea vuoristotie, pieniä kyliä matkalla ja joki Tet kulkee tien varrella.
Kävimme myös linnoitusalueella VilleFrance de conflent, alhaalla oli putiikkeja,ravintoloita ja ylhäällä vuorella oli vanha linnoitus. Upea paikka vuorien keskellä. Siellä kuvailimme ja söimme eväitä: rusinaleipää, juustoa,tomaatteja ja Liptonin iceteat sekä jälkkäriksi päärynöitä. Mukava fiilis ja paljon erimaalaisia ihmisiä.
Tie alaspäin tultaessa oli kuin vuoristoradalla, mutkainen ja kapea. Minä en kyllä tällä tiellä uskaltaisi ajaa, onneksi Kari on vanha tekijä ja hallitsee tiet kuin tiet.
Illalla vielä hetki rannalla ja pimeä tulee puoli kahdeksalta, jolloin alkaa tämän blogin kirjoitus ja kitara hiljaa soi. Taidan laittaa vielä iltateet&korppuja ja lukea hetken kirjaa.
Välimeri on hiljentynyt ja kynttilät on sytytetty. Tervetuloa iltahetki ja Calvados-hömpsy.Sante`!
Kari: Tänään soitto kotisuomeen vanhemmilleni ja mukavia uutisia...ensimmäisen kerran oli aamulla joutunut skrapaamaan auton lasit puhtaaksi jäästä. Kaupanpäälle vielä yöksi luvattu räntää. Hmm...tekee heti mieli tosiaankin ottaa pienet Calvados hömpsyt tuon tiedon päälle. No...on minullakin jo kitkat auton alla valmiina odottamassa ihanaa kotimaan jälleennäkemisen riemua. Vuoristossa ajelu on kuin suoraan James Bond filmeistä. Kohtaamiset myöskin paikallisten suhareitten kanssa ovat kuin stunttikohtauksia samaisesta filmistä. Jos kaasupolkimessa ei ole kuin ala-asento, niin myöskin jarrupoljin on tuntematon kapistus.Niin vanhaa pappaa tai mammaa en ole nähnytkään, joka ei nuoruuden innolla polje pököttiään matalalentoon. Luonnollisesti ajetaan perstuntumassa kiinni. Ehkä se on se juttu joka auttaa ranskalaista saavuttamaan turvallisuuden tunteen edelläajavan kautta. Melkein kuin ajeltaisi käsikädessä. Tai sitten Suomen rekkarissa oleva auto aiheuttaa tällaisen opetusmotivaation synnyn. Tie pyreneillä oli aivan uskomaton serpentiinikokemus. Polkupyöräilijät myöskin liikenteessä tottakai mukana sopassa ja niitä väistäessä olisi mukavaa, jos omistaisi röntgenkatseen vuoren seuraavan kurvin taakse.
Maisemat vuorilla aiheuttavat eu-foorisen kokemuksen...sitä haluaa koko ajan lisää. Ajaminen siellä on paljon jännittävämää kuin Sammatintien kurveissa kotopuolessa. Tästä on hyvä jatkaa...odotellaan vielä että tuo Välimeri vaikka jäätyisi, niin olisi mukava myöskin harrastaa jäärata-autoillua!!! pilkkimisestä puhumattakaan.
Kommentit