Kaurismäki Cinema

Anne: Ilta tummuu pienessä kylässä ja me menemme paikalliseen elokuvateatterin aulabaariin odottamaan elokuvan alkua. Otamme une petit cafe`et une calva Kaurismäen tapaan.Paikalle saapuu noin 30 elokuvan ystävää, liput ostetaan ja saadaan pieni valkoinen paperinpala, jossa lukee 2 paikkaa. Kohta alkaa Laitakaupungin Valot eli Les lumierès du faubourg.Teatteri on kaunis, vanhanaikainen, väreiltään ruskeaa, viininpunaista ja valkoista.Ihmiset puhuvat paljon keskenään ja ilmiselvästi tuntevat toisensa. Paikalle saapuu mies papereiden kanssa ja alkaa kertoa illan elokuvasta. Olemme siis tulleet Colliouren elokuvaseuran näytäntöön.
Elokuva alkaa ja riemuksemme se ei ole dubattu, vaan kuulemme kaiken suomeksi.
Erikoinen fiilis katsella ranskalaisten kanssa Helsingin karuja betonimaisemia ja vähäsanaisia miehiä. Naiset ovat petollisia tai pelastajia, mies kuin koira; uskollinen romantikko. Mutta myös selviytyjä. Olavi Virta laulaa ja hymyilyttää väkisinkin. Kaihoa ja kaipuuta, suomalaista melankoliaa tulvii kauniisti: jää siskokseni tuuli yön; se laulaa laulujaan.... Ehdottoman mieleenpainuva elokuvakokemus!
Kotimatkalla jo pimeätä ja kuunsirppi taivaalla; vähän vinksallaan jotenkin. Tiedän, että tämän illan muistan aina.
Kari: Kiva olla elokuvakriitikko!!! Nyt vasta näin kaukaa kotoaan huomaa Kaurismäen nerouden elokuvantekijänä. Se minimalismi jota hän viljelee on aivan sanoinkuvaamattoman hienoa. Se miten on esille laitettu kaikki viitteet; kuten vanha radio,huonekalut, loppumaton tupakan blaadaaminen, ja varsinkin miten Helsingin satamamiljöö on saatu näyttämään niin rosoisen kauniilta...Odotin kauhun sekaisin tuntein, että loppuuko ranskalaisten normaali ikuisesti jatkuva puheen pölpytys ollenkaan elokuvan aikana ja loppuihan se! Aika hiljaista porukkaa elokuvan loputtua. Myöskin se, että ei rynnätä suomalaiseen tapaan lopputekstien aikana takkia samalla reuhtoen päällensä ulos kiireenvilkkaan oli todella kunnioitettavaa käytöstä tältä elokuvantaiteen valitulta kansalta. Eihän ne tietenkään edes ymmärtäneet mitä suomalaisissa lopputeksteissä sanotaan ja silti kaikki istuivat kunnioittavasti elokuvantekijää kohtaan paikoillaan. Meidät myös bongattiin suomalaisiksi yhden pariskunnan osalta... sanoivat meille suomeksi iltaa.
Olisi ollut kiva ymmärtää edes vähän ranskaa elokuvan jälkeisessä loppu-
keskustelussa. Ainakin erään herran kommenteista sai sen käsityksen, että ooh-la-laa...toivottovasti ei koskaan joudu Suomeen! Elokuvan loputtua poistuessamme teatterista sitä oli aika absurdeissa ja nostalgisissa ja samalla kaihoisissa tunnelmissa kun olemme olleet tien päällä nyt lähes kuukauden ja tämä oli ainoa suomenkielinen kielikylpy. Tosin kyllä erittäin harvasanainen sellainen. Ajellessamme pois Colliouresta ei voinut olla ajattelematta sitä, että kaupunki on historiassa jo mainittu ensimmäisen kerran 700 luvulla...Helsinki joskus mitä lie, mutta sehän ei olekkaan mikään kaupunki, koska Turku kuitenkin aina pysyy moraalisina Suomen pääkaupunkina!