naisen elämää osa2

Anne: Sunnuntai valkeni kauniina ja lämpimänä. Äkkiä lehdestä katsomaan viikon sääennuste: aurinkoista koko viikoksi luvattiin. Loistavaa, koska saamme huomenna vieraita Suomesta. Ystävien tapaaminen tuntuu niin hyvältä. Saamme puhua suomea ja kuulla taas kaikkien kuulumisia. Se mitä täällä kaipaa on tosiaan ystävät , sukulaiset ja lapset. On myös ihanaa saada postia, puhelinsoittoja ja sähköpostia.
En ole koskaan ollut kuukauttakaan Suomesta pois, joten kaikki tämä on uutta. Majakka tuntuu jo kodilta ja samoin koko Canetin alue. Tutut kaupat ja myyjät alkavat myös tuntua jo lähes kodinomaisilta. Hymyillään ja sanotaan muutamat tervehdykset ranskaksi; sitähän se on Suomessakin. Lapsille on pakko soittaa kerran viikossa, koska tuttu, rakas ääni täytyy kuulla, samoin heidän kuulumisensa. Puhelun jälkeen on aina hyvä fiilis, jee niillä on siellä kaikki ok. Rakkaus lienee sitä, että saa/pystyy eläytymään toisen tilanteeseen ja elämään; sitä jakamista.
Elämä Karin kanssa koko ajan kahdestaan on sujunut yllättävän hyvin. Ei suurempia tappeluita tai mykkäkoulua, johtuen varmaan myös siitä, että hän on matkakumppani ja ainut ystävä täällä. Matkalla on oltava tiiminä, on kuski ja kartanlukija; edessä tuntematon tie ja maa. Olemme jopa ystävällisempiä ja mukavampia toisillemme kuin kotona. Vähän kuin seurustelun alkuaikoina, kun ei oikein uskaltanut pieraistakaan toisen kuulleen. No, ei nyt ihan. Tietysti olemme myös lomalla, ei työkiireitä eikä stressiä. Nyt on aikaa tyhjentää pää kaikesta mitä sinne on vuosien mittaan lastiksi kertynyt. Aika hyvin se on tyhjennytkin ja elämisen rytmi on hiljentynyt; sitä vaan välillä istuu ja katselee merelle, purjevene lipuu ohitse, lämmin hiekka jalkojen alla ja auringon lämpö iholla. Olenko se minä tässä ?
Vähän sama fiilis kuin joskus buddhalaisuuden kurssilla ollessa, kun Annican kanssa istuttiin pienellä tyynyllä lattialla ja harjoiteltiin mielen tyhjentämistä.
Kitara soi, kynttilä päälle ja huomenna Barcelonaan!