Croisanttii vai Näkkärii

Vaimo luuraa puun vasemmalla puolella.  Päätetettiin huristaa autolla niin ylös  pohjoiseen kuin Martiniquella pääsee Karibian puoleista rantaa. Läpi entisen pääkaupungin Saint-Pieren ja sen jälkeen ohi Le Prêcheurin ja tulimme  Anse Céroniin. Tulimme Habitation Céroniin missä on ollut saaren ensimmäisiä sokeriruokoviljelmät. Tila on perustettu vuonna 1658 ja siellä kasvatettiin myös kaakaota ja maniakkia. Sokerin ylituotanto sai vähitellen yliotteen ja tila alkoi rappeutumaan. Viimeinen niitti oli 1902  aivan vieressä olevan tulivuori Peléen purkautuminen. Mutta se puu...aivan järjettömät mittasuhteet omaava ilmestys. Jos Lohjalla Paavolan tammi on Suomen mittapuulla iso niin tämän rinnalla se on hellapuuksi kelpaava pikku klapi. Puu on valittu Ranskan kauneimmaksi puuksi vuonna 2016 ja Euroopan neljänneksi kauneimmaksi v.2017. Myöskään puu ei ole kärsinyt juurien tallaajista ja puiden halaajista kuin tämä meidän kotomaan tammi. Puun nimi on Zamana ja sitä kutsutaan sadepuuksi. Halkai

Taustalla Saint-Pierren silloinen pääkaupunki. Taulun rannassa ollaan käyty nyt sitten uimassa.   Uutena tietona tuli että Gauguin on asunut ja työskennellyt tällä Martiniquen saarella maalaten 15 öljyvärimaalausta. Siispä auton nokka kohti saaren pohjoiseen kylään nimeltä Le Carbet missä sijaitsee pieni museo joka yllä pitää hänen täällä työskentelynsä muistoa. Pääsymaksu 8€ ja jos haluaa opastetun kierroksen niin 10€. Molemmat paikalla olleet vanhemmat madamet puhuivat hyvää englantia. Teokset näyttelyssä ovat kaikki kopioita, eli turha yrittää ryövätä ja omaa matkakassaansa niillä kartuttaa;) Gauguin siis oleskeli maalarikaverinsa Charles Lavinen kanssa vuonna 1887 noin puolisen vuotta saarella asuen ja maalaten aivan tämän pienen museon vieressä. Kaverit olivat päättäneet lähteä hakemaan autentista, vielä pilaamatonta maailman kolkkaa ja olivat ensin menneet Panamaan. Pettyessään siihen he hyppäsivät laivaan ja tulivat Martiniquelle. Oleskelu kesti vain puolisen vuotta, mutta se ol

Päätettiin mennä yhteysaluksella nykyisestä majastamme Case-Pilotesta käymään pääkaupunkiin. Autoilu pääkaupungissa on kuin kaivaisi ehdoin tahdoin verta nenästään, kadut todella kapeita ja parkkiksen löytyminen on hyvää tuuria. Edes sen maksullisen. Niinpä sitten pilettien hakuun automaatista joka löytyy lähtölaiturien vierestä. Viimeksi käydessämme täällä liput ostettiin veneessä, mutta homma sittemmin muuttunut. Edes - takaisen lipun hinta ei päätä huimaa... se on 5€. Matka meren kautta sujuu jopa nopeammin kuin maleskelu liikenne ruuhkassa kaupunkiin. Kaiken huippu oli että yhtäkkiä kippari veti aluksen parkkiin kesken matkan ja sitä sitten ihmettelemään että miksi? Delfiiniparvi!!! Varmasti ainakin 30 yksilöä uiskentelemassa aivan veneen lähietäisyydessä. Asia sai suun hymyyn, koska täällä myydään myös erikseen delfiinien bongausretkiä missä ei välttämättä ei edes näy niitä hintaan 60-110€ per henkilö. Siis aika hyvä kate vitosen lipulle. Ulos marssiessani aluksesta huikkasin viel

 Yksi upeimpia tapoja tutustua saareen on nousta ylös lintuperspektiiviin eli vuokrata lentokone. No tällainen mahdollisuus oli yllärinä järjestetty synttäreiden kunniaksi ja jopa pidetty sankarilta viimeiseen hetkeen asti piilossa. Siispä kohti saaren päälentokenttää mikä itse asiassa on myös se ainoa lentokenttä. Aika cool tunne kun edellä nousukiitoon  rullaa jättikokoinen Air Francen Boing 777 ja me siinä pienen Cesnan kanssa heti perään nousulupaa lennonjohtotornista odottaen. Pientä starttaus ongelmaa heti alussa koska kone ei käynnistynyt kolmella yrityksellä. Lentäjä siihen vaan että; "Keep calm, caribian way", ja vaihdettiin sitten lentokonetta. Täytyy kyllä tunnustaa että siinä vaiheessa ajattelin, että kohta kaartaa Peugeot viereen, konepelti pystyyn ja otetaan akkukaapelit esiin. Taivaalle päästyämme otimme suunnan pohjoiseen ja kävimme tutustumassa lentäen siellä oleviin suojeltuihin luontokohteisiin.  Yllätys oli nähdä kuinka paljon siellä oli pieniä saaria. Kun

Saint-Pierre ja takana tulivuori Pelée.  Martinique on juuri valittu täksi vuodeksi yhdeksi kolkaksi maailmassa mikä tänä vuonna on nähtävä. Ainakin jos uskomme kuuluisaa New York Times-lehteä. Lehdessä on valittu 52 paikkaa joista Martinique sijoittuu sijalle 16. Tästä innostuneena ei ku taas autoon vaikka tänään on perjantai ja 13. päivä. Suuntana yhä aktiivinen tulivuori Pelée. Sen juurella oleva kaupunki Saint-Pierre ei ollut kuitenkaan kauhean onnekas vuonna 1902 kun tulivuori purkautui dramaattisesti tappaen muutamassa hetkessä noin 30.000 ihmistä. Vuoren huippu räjähti taivaan tuuliin ja 500 asteinen pyroplastinen massa lähti vyörymään pikajunan vauhdilla kohti 6km alla olevaa silloista pääkaupunkia. Edetessään se sytytti kaiken kohtaamansa. Myös useat laivat jotka olivat  kaupungin edustalla redillä syttyivät tuleen. Osa merimiehistä tajutessaan mitä on tapahtumassa yrittivät pelastautua hyppäämällä mereen mutta pian sekin oli muuttunut kiehuvan kuumaksi. Tästä tapahtumasta löy

Aamulla kohti yhtä top 5 paikkaa mikä on aivan pakko kokea tällä saarella. Katseltiin netistä  paikan aukeavan jo klo 9 eli ei muuta kuin keula kohti vuoria. Paikka sijaitsee Fort-de-Francen keskustasta kymmenisen kilometriä sisämaahan päin ylös kohti sademetsää. Tie kihara mutta olen jo tottunut kaahaamaan ranskisten perässä. Toki täällä niin kuin kotomaassakin, kun Audi ilmestyy peräpeiliin kiinni, niin pakko on vaan päästä ohi! Siis tie oikeesti on kapea ja yleensä sateen liukastama, koska vuotuinen sademäärä on sademetsässä 6-8metriä....siis oikeesti!!!  Paikalle päästiin ehjänä ja sitten parkkipaikan hakua. Ihan hirveesti ei ole siihen varattu pysäköinti paikkoja, mutta kun katsoo mihin fransut kiesinsä tunkee, niin ei ku matkien perässä vaan. Paikkahan on yksityinen puutarha tai ainakin alunperin. Sen on perustanut  v.1982 puutarhuri jonka intohimona oli trooppiset kasvit. Puutarha on noin 3 hehtaaria ja siellä on 3000 erilaista trooppista kasvia kukkineen ja 300 palmua jos oikei

Muutama rommitynnyri.  Kuukausi on hurahtanut nopeasti täällä Diamantissa. Ystävämme Tuija on  täällä myös ensimmäistä kertaa ja olemme retkeilleet paljon yhdessä. Tuijan majapaikan ehdoton plussa on ollut uima-allas ja sen yhteydessä oleva baari, jossa olemme käyneet myös ahkerasti. Tänään on muuttopäivä pieneen kalastajakylään ja tunnollisina suomalaisina pestään kaikki paikat ja luovutetaan avaimet. Paikka, Santa Maria, on ollut hyvä ja siisti, myös hyvin hiljainen. Makuuhuoneen iso vuode ja hyvä ilmastointi myös plussaa. Pation mahtava näköala ja meren kohina aivan ihanaa.   Paras ruokapaikka täällä on ollut uusi ravintola Chill ja rantakioski sekä pizzeria keskustassa; joka saanut reissaajien suosituksia joka vuosi. Mies ajaa täällä autoa kuin rallikuski, pikkutiet hyvin mutkaisia ja melko kapeita. Citroen kulkee hyvin ja jaksaa vetää isoja mäkiä ylös meitä kolmea. Olemme nähneet isoja banaaniviljelmiä ja tietysti sokeriruokoviljelmiä, joita on joka paikassa. Habitation Clementiss

 Havahduimme lukiessamme mitä olemme nyt kirjoitelleet matkablogiin tästä oleskelustamme täällä saaressamme, niin olemme kirjoitelleet kokemastamme kuin olisimme täällä muka ensimmäistä kertaa. Vierailumme on kuitenkin Martiniquella kuudes tai seitsämäs. Juu...kuulostaa leveilyltä ja brassailulta! Mutta olemme aina ennen tulleet tänne vieraiksi, koska lapsemme ja lapsenlapset asuvat täällä. Pieni selvityksen paikka olkoon siis. Tämä kerta tuntuu siis siltä kuin olisimme itse tällä kertaa täällä ensi kertaa turisteina. Ehkä se johtuu siitä että nyt meillä eläkkeellä on kaksi kuukautta aikaa tutustua saareen ja kertoa siitä. Nämä meidän isovanhempina vierailumme tänne on pyritty tekemään vuoro vuosin, eli pyritty siihen että näkisimme kuitenkin toisemme edes joka vuosi.  Mummolan matka on vaan niin pitkä...lähes 10.000 km. Tosin jos lapset asuisivat vaikka 400 km etäisyydellä vaikkapa Jyväskylässä, niin nähtäisiikö kuitenkaan sen useammin:) Nyt vanha ystävämme Suomesta saatiin houkuteltu

 Pitää hieman avata tätä meidän valitsemaa majapaikkaakin, miksi juuri täällä. No siihen  on aika helppo vastaus. Täällä tuulee. Sanotaanko näin, että kun pohjosesta tänne tullaan melkein napapiiriltä, niin lämpö on suomalaiselle järisyttävä ennen kuin siihen tottuu. Yleensä siihen menee se pari viikkoa ja sitten useimmilla jo lentokenttä kotia kohti kutsuu. Tämä paikka sijaitsee saaren eteläosassa Atlannin puolella. Lämpötilaerot, vaikka eivät ne kummoisia olekaan, niin jatkuva tuuli joka saaren tällä puolella puhaltaa mukavasti kuitenkin saa olon tuntumaan kohtuulliselta. Haittapuoli on sitten rannalle vyöryvät suuret aallot. Rantaa ei voi kutsua millään lailla kauhean lapsiystävälliseksi. Rannoilla ei muutenkaan ole missään uimavalvojaa, joten tarkkana saa olla. Ranta itsessään on todella pitkä. Viralliselta nimeltään se on Grande Anse du Diamant ja mittaa sillä on 3km. Lähin vertaus voisi olla Hangon Tulliniemenranta 2km pituudella. Tämä kylä on saanut nimensä sen edustalla olevast

 Martinique on Ranskan merentakainen departtementti ja hallintoalue Länsi-Intiassa Karibianmerellä. Mukavaa siis että eurot käy. Se on Pienten Antillien saari, ja sen pinta-ala on noin 1 128 neliökilometriä ja asukasluku on 400 000. Eli olemme Lohjan kokoisella saarella. Rantaviivaa on 350 km. Saarta kutsutaan myös kukkien saareksi L´ile aux fleurs ja Pearl of the Antilles. Vuoristoisessa, harvaan asutussa pohjoisessa, tiheiden sademetsien peitossa, on neljä pääasiallista tai sammunutta tulivuorta, jotka kohoavat noin 1000 metriä merenpinnan yläpuolelle - Pitons du Carbet, Morne Jacob, Mount Pelée ja Piton Conil. Alkuperäiskansat Karibian intiaanit kutsuivat saarta Madininaksi - kukkien saareksi. Kasvillisuus on uskomattoman rehevää ja hyvin monimuotoista. Voit suunnat mangrovemetsiin; banaani-, ananas- ja sokeriruohoviljelmille; tai ylös kukkuloille ihailemaan sademetsää ja sen villejä puroja ja vesiputouksia. Saari on tunnettu makeista banaaneistaan, ananiksistaan ja paikallisesta ro

Uudenvuoden päivänä on  paikallisilla tapana mennä puhdistautumaan menneen vuoden jutuista virtaavaan veteen. Parhain spotti olisi tietenkin sellainen missä joki ja meri kohtaavat. Kaksi eri elementtiä, uusi tuleva aika virtaavana jokena kohtaa vanhan meren. Myös tapana hieroa kehoon yrttejä ja ajaa vanha kulunut vuosi pois. Siispä lähdettiin vuorille sademetsään etsimään jokea ja virtailevia vesiä. Löydettiin syrjäinen paikka johon alas joelle vei aikas vaaralliset portaat. Paikka on turisteilta salassa koska se on tämän saaren pääkaupungin Fort-de-Francen päävedenottamo. Uimisesta siellä on joku aika sitten ollut vielä 10.000€ uhkasakko, mutta se ei paljon paikallisia hetkauta. Paikka on niin syrjässä ettei siellä ole mitään valvontaa ja kyseinen kyltti jossa mainittiin asiasta on luonnollisesti revitty irti ja heitetty jokeen:) Vesi valuu jokena sademetsän halki tässä kohdin muodastaen pienen vesiputouksen. Vesi oli ihanan kylmää ja sai hymyn huulille. Suolaisessa merivedessä plutaa

  On aika pienelle välitilinpäätökselle näin vuoden viimeisenä päivänä täällä oleskelustamme. Nämä 19 ekaa päivää täällä saarella on mennyt kyllä aivan lentämällä. Kun etäisyys tällaiseen isovanhempien lapsenlasten moikkaamiseen on lähes 10.000km niin silloin kyllä ymmärtää että 24/7 ei edes riitä. Kaikki on mennyt hienosti ja olematon ranskankielikään ei ole ollut ongelma. Olen aloittanut (kari) Duolingon kielikurssin ja kielenä ranska mikä ei varmaan kauhea yllätys ole;)  Meidän uudella vuokra-autolla on nyt suhailtu edestakaisin saarta ja liikenteessä on mukana pärjätty. Joskus vaan kauhua aiheutuu autoista joiden peräpeilissä on punainen tarra A, apprenti eli tarkoittaa aloittelevaa autoilijaa. Tarra pysyy kuulemma kolme vuotta autossa, mutta ainakin  nyt saamani omakohtaisen kokemukseni mukaan voisi sitä kyllä jatkaa kymmeneen vuoteen. No olihan meilläkin Suomessa aikoinaan ns. möllinkilpi, eli takalasiin piti ripustaa vuodeksi 80 km lätkä. Upeita rantoja on päästy kokemaan ja nii

 Kun täällä Martiniquella kerran ollaan, niin ei voi välttyä aiheesta nimeltään rommi. Tuo karibialaisten merirosvojen kittaama jalo juoma. Tätä saarta pidetään rommin tuotannossa koko Karibian ykkösenä litramäärissä mitattuna. Ja täällähän on 11 rommipanimoa mihin melkeen kaikkiin pääsee vieläpä ilmaiseksi maistelemaan. Noh, kaikkihan alkoi siitä kun tollouksissaan Kristoffer Kolumbus lähti purkeillaan seilaamaan länteen päin vakaana aikomuksena löytää uusi reitti Intiaan. Vuonna 1502 sitten laivan kokka karahti Martiniquen rantaan, vaan ei paljon intialaisia näkynyt. Se ei Kristofferia  paljon haitannut, vaan hän julisti Länsi-Intian saaret löydetyksi.  Sokeriruoko kasvaa luontaisena Kaakkois-Aasiassa ja Tyynenmeren saarilla. Laji vaatii kasvaakseen  trooppisen  tai  subtrooppisen  ilmaston ja sitähän tältä saarelta nimen omaan löytyy. Päätettiin siis aloittaa sokeriruon viljely. Eurooppa himoitsi tuota makeaa herkkua ja sitä kutsuttiinkin valkoiseksi kullaksi. Siitä voi myös laskea

 Joulu vietettiin Merin perheen kanssa täällä meidän vuokrakämpässä. Joulu täällä kestää kaksi päivää, täällä ei ole Tapaninpäivää lainkaan.  Kauppareissu ruuhkaisessa isossa tavaratalossa, kaikkea löytyi ja Norjan lohikin onnistuttiin saamaan. Ruokalistalla oli italialainen kylmä perunasalaatti, rakuunahunajaporkkanat, papuja, uunilohi, kylmäsavulohi, mereneläviä, isoja katkarapuja, oliiveja, juustolajitelma.  Jälkiruokana oli Jouluhalko; nyt jäätelön muodossa.  Kuusi tehtiin kämpän naulakosta ja se koristeltiin yhdessä. Ihmettelin että joulukukkia ei ollut tavarataloissa myynnissä, ei hätää; niitä haettiin iltasella talon puutarhasta pöydän koristeeksi. Aattona tuli pukki ja voi sitä pikkupojan riemua lahjoista ja uudesta radio-ohjattavasta autosta. Frida sai ihanan uuden laukun ja paljon muuta nuoren tytön juttuja. Laulettiin ja juhlittiin, illalla oli pieni ilotulitusnäytös, jonka Romeo oli järjestänyt. Täällä on tapana että jouluyönä on ilotulitteita ja lahjat jaetaan joko yöllä t

Olin kyllä päättänyt etten ikinä itse aja tällä saarella vaan toisin kävi. Ranskalaiset muutenkin ajavat kuin kaistapäät mantereenkin puolella, mutta täällä saarella se on vielä hullumpaa. Vähän niin kuin kiinalaiset turistit ruotsinlaivan buffet pöydässä, jos siinä edessä pienikin rako, niin siihen eteen kyllä tungetaan. Täysin käsittämätöntä on ajaa kenenkään perässä, ohi on päästävä! Saarihan on käytännössä tulivuorista syntynyt ja sen keskusta on korkealla olevaa sademetsää. Täällä siis ei ole ylenpalttisesti lääniä mihin tietä rakentaisi. Siispä tiet ovat kapeita ja kiharaisia. Täällä on vain yksi nelikaistainen päätie joka on noin 30 km pitkä. Muut tiet onkin sitten aika rännejä suomen mittapuulla katsoen. Pikkaisen leveämpiä kuin meidän pyörätiet varsinkin tuolla aivan maalla ja viidakossa. No takaisin siihen autoon. Ei nyt menty mihinkään Hertziin tai muuhun ylikansalliseen vuokraamoon, vaan päätettiin tukea ihan paikallista. Kaikki ruletti netissä ihan ok, varaus ja etukäteen

 Patonki, tuo ranskalaisuuden pyhä symboli. Se kainalossa on iät ja ajat kuljettu pitkin poikin Ranskan maata. Mikä onkaan perinteikkäämpi näky silmälle kuin ranskalainen, joka mennä viipottaa patonki kainalossa.  Sitä leivotaan  noin kevyet 6 miljardia kappaletta vuosittain. Luvussa toki mukana kaikki Ranskan depardementit. Sen syntyhistoriasta ei tarkempaa tietoa, ehkä 1700-luvulla nähnyt päivän valon. Erään tarinan mukaan Napoleon olisi tilannut sen armeijalleen ja määrännyt sen leivottavan pitkäksi ja kapeaksi jotta sotilaiden olisi helpompi kantaa niitä. Totta tai tarua. Ehkä kuiva patonki kävi myös lähitaistelu astalona jolla oli hyvä hutkia vihulaista.  Parisen viikkoa sitten kuului kummia, Unesco on valinnut sen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonsa. Patonki ja millainen sen pitäisi olla, on lukemattomia koulukuntia. Millainen kuori, pehmeä vai kova. Onko rapsakkaa vai ei. Ainoa asia mistä ei tule haloota  on varmaankin muoto. Pitkulainen sen olla pitää. Kaikki jotka ovat

Reissussa tällä  Martiniquen saarella on tullut törmättyä muutaman kerran tähän ilmiöön ja tietysti vanhana rumpalina on herännyt mielenkiinto asiaan. Ja kun saarella asuu vielä oma antropologi tytär, niin helppo oli asiasta tietoa  häneltä tähän lypsää:) Bèlèrumpu on Martiniquelainen rumpu ja samalla myös heidän trationaalisen perinnetanssinsa nimi.  Alun perin rumpua yritettiin kovertaa puusta, mutta se ei oikein toiminut eikä myöskään tietenkää orjilla sallittu omistaa mitään sen kaltaisia teräaseita rummun valmistamiseksi. Hyvin pian löydettiin rommitynnyrit oivallisiksi rummun aihioiksi. Rumpu poikkeaa oleellisesti afrikkalaisesta djembestä joka on muodoltaan enemmän pikarin muotoinen ja huomattavasti pienempi. Myöskin Bèlèn soittotapa on täysin erilainen. Bèlèä soitetaan istuen makaavan rummun päällä hajareisin. Tekniikkaan kuuluu että samalla kun soitetaan, niin voidaan kantapäällä hallita rummun kalvon kireyttä. Rummun lyöntikalvona käytetään lampaan nahkaa, jolla tavoitetaan m