HABITATION CÉRON JA MARTINIQUEN VANHIN PUU


Vaimo luuraa puun vasemmalla puolella.


 Päätetettiin huristaa autolla niin ylös  pohjoiseen kuin Martiniquella pääsee Karibian puoleista rantaa. Läpi entisen pääkaupungin Saint-Pieren ja sen jälkeen ohi Le Prêcheurin ja tulimme  Anse Céroniin. Tulimme Habitation Céroniin missä on ollut saaren ensimmäisiä sokeriruokoviljelmät. Tila on perustettu vuonna 1658 ja siellä kasvatettiin myös kaakaota ja maniakkia. Sokerin ylituotanto sai vähitellen yliotteen ja tila alkoi rappeutumaan. Viimeinen niitti oli 1902  aivan vieressä olevan tulivuori Peléen purkautuminen.

Mutta se puu...aivan järjettömät mittasuhteet omaava ilmestys. Jos Lohjalla Paavolan tammi on Suomen mittapuulla iso niin tämän rinnalla se on hellapuuksi kelpaava pikku klapi. Puu on valittu Ranskan kauneimmaksi puuksi vuonna 2016 ja Euroopan neljänneksi kauneimmaksi v.2017. Myöskään puu ei ole kärsinyt juurien tallaajista ja puiden halaajista kuin tämä meidän kotomaan tammi. Puun nimi on Zamana ja sitä kutsutaan sadepuuksi. Halkaisija rungossa on runsas 2,5m ja arvioitu ikä n.350v. Kaikkina näinä vuosina se hämmästyttävästi on säilynyt hengissä cykloneista, hurrikaaneista ja tuosta 1902 tulivuoripurkauksesta joka peitti kuitenkin koko saaren tuhkaan.

Sen alla kun kävelee niin on kuin olisi suuren sateenvarjon alla suojassa. Puun vahvat juuret nousevat maasta esiin ikään kuin osoittamaan puun suuruutta ja ylivoimaisuutta. Sen oksat ovat kuin suuria käsivarsia, jotka syleilevät sen alla olevaa puutarhaa. Kuulemma puussa asuu runsas joukko erilaisia hämähäkkejä ja tarantelloja eli kannattaa puuta suu auki ylös päin ihmetellessä olla siis tarkkana.

Alueella sijaitsee myös rafla jos Fine dining ei pelota. Meitä pelotti hintalappu joka alkoi alimmasta hinnasta 50€ ylöspäin. No me köyhät reissaajat mentiin rantsuun syömään patonkia ja sen päälle sardiinipurkista fisua.

Raflan vieressä mukava baari missä
voi suorittaa nestetankkauksen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täällä taas

Ranskalaiset ovet ja lukot

Case-Pilote