VESIBUSSILLA FORT-DE FRANCEEN

Päätettiin mennä yhteysaluksella nykyisestä majastamme Case-Pilotesta käymään pääkaupunkiin. Autoilu pääkaupungissa on kuin kaivaisi ehdoin tahdoin verta nenästään, kadut todella kapeita ja parkkiksen löytyminen on hyvää tuuria. Edes sen maksullisen. Niinpä sitten pilettien hakuun automaatista joka löytyy lähtölaiturien vierestä. Viimeksi käydessämme täällä liput ostettiin veneessä, mutta homma sittemmin muuttunut. Edes - takaisen lipun hinta ei päätä huimaa... se on 5€. Matka meren kautta sujuu jopa nopeammin kuin maleskelu liikenne ruuhkassa kaupunkiin.

Kaiken huippu oli että yhtäkkiä kippari veti aluksen parkkiin kesken matkan ja sitä sitten ihmettelemään että miksi? Delfiiniparvi!!! Varmasti ainakin 30 yksilöä uiskentelemassa aivan veneen lähietäisyydessä. Asia sai suun hymyyn, koska täällä myydään myös erikseen delfiinien bongausretkiä missä ei välttämättä ei edes näy niitä hintaan 60-110€ per henkilö. Siis aika hyvä kate vitosen lipulle. Ulos marssiessani aluksesta huikkasin vielä kiitokset kipparille hänen järjestämästään spektaakkelista.

Pääkaupunki asukasmäärältään, jos lasketaan mukaan myös hieman esikaupunkeja on noin 160.000 henkilön paikkeilla. Jos koko saaren asujamisto on noin 400.000 on siitä siis melkein puolet pakkautunut siis pääkaupunkiin. Sinne johtaa yksi päätie joka arvatenkin on aivan ruuhkainen aamuin illoin työssä käyvistä. Jonot ovat useiden kilometrien mittaisia ja etenevät kävelyvauhtia. Ruuhkat Helsinkiin saa nauramaan tästä lähin.

Fort-de-France omaa vanhan historian, se on perustettu vuonna 1638 pitämään Espanjalaiset ja Englantilaiset pois nurkista pyörimästä. Samaa nimeä käyttävä linnoitus ja sotasatama on yhä Ranskan merivoimien käytössä. Valitettavasti tämän vanhan linnoituksen alueelle ei pääse tutustumaan. Siksi siellä on saanut rauhassa lisääntyä saaren elinvoimaisin iguanayhteisö, joka paistattelee muureilla auringon lämmössä. Lämmössä kaduilla paistattelee taas turret...turistit ovat taas koronan jälkeen vallanneet tämän kaupungin pittoreskit kapeat kadut ja kujat. Ja hyvä niin, koska turismi kuitenkin tuo banaanien ja rommin jälkeen pääasiallisen tulon tähän departementtiin.

Kaupungissa tullaan piipahtamaan vielä useasti, niin laitellaan siitä juttua mitä siellä on pakko nähdä ja kokea. Mutta nyt jo kaupungin fiilis ja kaikkialla soiva musiikki sai hymyn korviin. Käy siis sääliksi risteilymatkailijoita, jotka pysähtyvät vain muutamaksi tunniksi Martiniquelle.

Värikkäitä taloja.

Kauppahalli Grand Maché mausteineen ja hedelmineen.

Pääkirjasto vuodelta 1889.

Kenkäkorjaamo tarjoaa pitoa lumeen vaikka
keskilämpö saarella vuoden ympäri+27c.

Katujen seinämaalauksia.