Martinique ja Snorklaus


 Kun täällä saarella on varmaan sata rantaa ja jokainen omaa oman erityispiirteensä, joko mustaa tulivuoren hiekkaa tai vaikka valkoista koralleista muodostunutta rantaa, olisi aivan todella tyhmää olla ottamatta haltuun myös rantojen vedenalaista maailmaa. Ja mikä on halvempaa kuin snorklaus. Ei vaadi edes räpylöitä kun voi vain kellua tässä suolapitoisessa meressä. 

Itse en ole mikään laitesukeltaja, tavallinen sunnuntaipolskija vain, mutta se riittää täällä saadakseen fantastisen uuden ulottuvuuden ja kokeakseen Martiniquen myös veden pinnan alta. Käytän ihan tavallista maski/ilmaputki kombinaatiota, koska sillä voi myös sukeltaa syvemmälle. Täällä näkee rannalla käytössä myös kokomaskeja, mitkä on tarkoitettu vain uimalla tapahtuvaan tarkkailuun. Sillä maskilla ei voi sukeltaa.

Suositus olisi kyllä varustautua huomiokellukkeella ja räpylöillä jos yhtään pidemmälle rannasta yrittää. Eikä ole myöskään järkeä lähteä yksin, koska osissa rantoja on äärettömän voimakkaat virtaukset ja huomaat olevasi äkkiä kaukana rannasta.

Sukelluspaikoista voisi mainita esimerkiksi Case-Piloten missä on mahdollista nähdä myös kilpikonnia. Ohessa olevan lyhyen videon olen kuvannut siellä. Video vedetty kännykällä muovipussin läpi eli pikkaisen surkea;) Videolla näkyy pehmytkoralleja jotka heiluvat virtauksen mukana. Niiden nimi on englanniksi Venus fan tai Venus sea fan. Suomennosta ei löydy, mutta se voisi olla vaikka "Venuksen meriviuhka". Tuosta linkistä  aiheeseen Wikipediaan, tosin löytyy vain englanniksi.

Toinen jännä paikka on tulivuori Pelén purkauksessa 1902 tuhoutunut entinen pääkaupunki Saint-Pierre. Kaupungin edustalla on yhä 14 laivan hylkyä;  jotka silloin tuhoutuivat. On outoa katsoa kun nyt samassa kohtaa on muutamia isoja purjeveneitä ja niiden alla lojuvat dramaattisesti tuhoutuneet rahti-ja purjealukset.

Mereen upotettu patsas; Manman Dlo.

Samalla lahdella snorklatessani oli myös mielenkiintoinen veistos, joka on upotettu syvälle mereen. Sen nimi on "Manman Dlo". Martiniquelaisen legendan mukaan tällä merenneidolla ei ole kyllä mitään tekemistä Disneyn elokuvan kiltin Ariel -hahmon kanssa. Itseasiassa tämä Manman Dlo käytti supervoimiaan ja naisellista viehätysvoimaansa kaapatakseen laivoja ja samalla tappoi laivojen  merimiehet jotka uskaltautuivat hänen lähelleen.

Kohtaamiseni oli tällä kertaa suosiollinen ja pääsin elävänä rantaan. Veistos on kooltaan jotain vajaa 10 metriä ja aikas kummitusmaista oli seurata kun kaloja uiskenteli esiin sen suusta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täällä taas

Ranskalaiset ovet ja lukot

Case-Pilote