Croisanttii vai Näkkärii

Muutama rommitynnyri.  Kuukausi on hurahtanut nopeasti täällä Diamantissa. Ystävämme Tuija on  täällä myös ensimmäistä kertaa ja olemme retkeilleet paljon yhdessä. Tuijan majapaikan ehdoton plussa on ollut uima-allas ja sen yhteydessä oleva baari, jossa olemme käyneet myös ahkerasti. Tänään on muuttopäivä pieneen kalastajakylään ja tunnollisina suomalaisina pestään kaikki paikat ja luovutetaan avaimet. Paikka, Santa Maria, on ollut hyvä ja siisti, myös hyvin hiljainen. Makuuhuoneen iso vuode ja hyvä ilmastointi myös plussaa. Pation mahtava näköala ja meren kohina aivan ihanaa.   Paras ruokapaikka täällä on ollut uusi ravintola Chill ja rantakioski sekä pizzeria keskustassa; joka saanut reissaajien suosituksia joka vuosi. Mies ajaa täällä autoa kuin rallikuski, pikkutiet hyvin mutkaisia ja melko kapeita. Citroen kulkee hyvin ja jaksaa vetää isoja mäkiä ylös meitä kolmea. Olemme nähneet isoja banaaniviljelmiä ja tietysti sokeriruokoviljelmiä, joita on joka paikassa. Habitation Clementiss

 Niin Ranskassa kuin täällä departementissä pyöriessä näitten vuosien aikana reissatessa ei ole voinut välttyä näiden meille oudoista ranskalaisten ruoka-ajoista. Jos et kerkee tai olet jossain tien päällä, niin turha on mennä ruikuttaa murkinaa mihinkään ruokapaikkaan klo 14 jälkeen. Turha on kanssa mennä ennen klo12 norkoilemaan ruokapaikan ovensuuhun. Ja sama laulu illalla. Ravintolat aukeaa klo 19 ja piste. Nälän maa. Niin monet kerrat on jouduttu menemään mäkkärille  syömään, kun suomalaisen sisäinen vellikello sanoo että nyt on nälkä! No nyt on tällä reissulla täällä saaressa aika monessa mestassa käyty syömässä. Ja homma mennyt asteikolla; "Ette voi olla tosissanne-järjettömän hyvää". Ollaan käyty ihan normipaikoissa, ei siis missään iltapukumestoissa. Ravintoloita rannoilla ja kaupungeissa. Aika soronnnoo pohjalta ollaan menty ja pyritty kuitenkin aina paikallista tarjontaa suosimaan. Valittu siis myös kreolikeittiön tarjontaa.  Ranskassa auttaa jos viitsii vilkaista

 Havahduimme lukiessamme mitä olemme nyt kirjoitelleet matkablogiin tästä oleskelustamme täällä saaressamme, niin olemme kirjoitelleet kokemastamme kuin olisimme täällä muka ensimmäistä kertaa. Vierailumme on kuitenkin Martiniquella kuudes tai seitsämäs. Juu...kuulostaa leveilyltä ja brassailulta! Mutta olemme aina ennen tulleet tänne vieraiksi, koska lapsemme ja lapsenlapset asuvat täällä. Pieni selvityksen paikka olkoon siis. Tämä kerta tuntuu siis siltä kuin olisimme itse tällä kertaa täällä ensi kertaa turisteina. Ehkä se johtuu siitä että nyt meillä eläkkeellä on kaksi kuukautta aikaa tutustua saareen ja kertoa siitä. Nämä meidän isovanhempina vierailumme tänne on pyritty tekemään vuoro vuosin, eli pyritty siihen että näkisimme kuitenkin toisemme edes joka vuosi.  Mummolan matka on vaan niin pitkä...lähes 10.000 km. Tosin jos lapset asuisivat vaikka 400 km etäisyydellä vaikkapa Jyväskylässä, niin nähtäisiikö kuitenkaan sen useammin:) Nyt vanha ystävämme Suomesta saatiin houkuteltu

 Pitää hieman avata tätä meidän valitsemaa majapaikkaakin, miksi juuri täällä. No siihen  on aika helppo vastaus. Täällä tuulee. Sanotaanko näin, että kun pohjosesta tänne tullaan melkein napapiiriltä, niin lämpö on suomalaiselle järisyttävä ennen kuin siihen tottuu. Yleensä siihen menee se pari viikkoa ja sitten useimmilla jo lentokenttä kotia kohti kutsuu. Tämä paikka sijaitsee saaren eteläosassa Atlannin puolella. Lämpötilaerot, vaikka eivät ne kummoisia olekaan, niin jatkuva tuuli joka saaren tällä puolella puhaltaa mukavasti kuitenkin saa olon tuntumaan kohtuulliselta. Haittapuoli on sitten rannalle vyöryvät suuret aallot. Rantaa ei voi kutsua millään lailla kauhean lapsiystävälliseksi. Rannoilla ei muutenkaan ole missään uimavalvojaa, joten tarkkana saa olla. Ranta itsessään on todella pitkä. Viralliselta nimeltään se on Grande Anse du Diamant ja mittaa sillä on 3km. Lähin vertaus voisi olla Hangon Tulliniemenranta 2km pituudella. Tämä kylä on saanut nimensä sen edustalla olevast

 Martinique on Ranskan merentakainen departtementti ja hallintoalue Länsi-Intiassa Karibianmerellä. Mukavaa siis että eurot käy. Se on Pienten Antillien saari, ja sen pinta-ala on noin 1 128 neliökilometriä ja asukasluku on 400 000. Eli olemme Lohjan kokoisella saarella. Rantaviivaa on 350 km. Saarta kutsutaan myös kukkien saareksi L´ile aux fleurs ja Pearl of the Antilles. Vuoristoisessa, harvaan asutussa pohjoisessa, tiheiden sademetsien peitossa, on neljä pääasiallista tai sammunutta tulivuorta, jotka kohoavat noin 1000 metriä merenpinnan yläpuolelle - Pitons du Carbet, Morne Jacob, Mount Pelée ja Piton Conil. Alkuperäiskansat Karibian intiaanit kutsuivat saarta Madininaksi - kukkien saareksi. Kasvillisuus on uskomattoman rehevää ja hyvin monimuotoista. Voit suunnat mangrovemetsiin; banaani-, ananas- ja sokeriruohoviljelmille; tai ylös kukkuloille ihailemaan sademetsää ja sen villejä puroja ja vesiputouksia. Saari on tunnettu makeista banaaneistaan, ananiksistaan ja paikallisesta ro

Uudenvuoden päivänä on  paikallisilla tapana mennä puhdistautumaan menneen vuoden jutuista virtaavaan veteen. Parhain spotti olisi tietenkin sellainen missä joki ja meri kohtaavat. Kaksi eri elementtiä, uusi tuleva aika virtaavana jokena kohtaa vanhan meren. Myös tapana hieroa kehoon yrttejä ja ajaa vanha kulunut vuosi pois. Siispä lähdettiin vuorille sademetsään etsimään jokea ja virtailevia vesiä. Löydettiin syrjäinen paikka johon alas joelle vei aikas vaaralliset portaat. Paikka on turisteilta salassa koska se on tämän saaren pääkaupungin Fort-de-Francen päävedenottamo. Uimisesta siellä on joku aika sitten ollut vielä 10.000€ uhkasakko, mutta se ei paljon paikallisia hetkauta. Paikka on niin syrjässä ettei siellä ole mitään valvontaa ja kyseinen kyltti jossa mainittiin asiasta on luonnollisesti revitty irti ja heitetty jokeen:) Vesi valuu jokena sademetsän halki tässä kohdin muodastaen pienen vesiputouksen. Vesi oli ihanan kylmää ja sai hymyn huulille. Suolaisessa merivedessä plutaa

  On aika pienelle välitilinpäätökselle näin vuoden viimeisenä päivänä täällä oleskelustamme. Nämä 19 ekaa päivää täällä saarella on mennyt kyllä aivan lentämällä. Kun etäisyys tällaiseen isovanhempien lapsenlasten moikkaamiseen on lähes 10.000km niin silloin kyllä ymmärtää että 24/7 ei edes riitä. Kaikki on mennyt hienosti ja olematon ranskankielikään ei ole ollut ongelma. Olen aloittanut (kari) Duolingon kielikurssin ja kielenä ranska mikä ei varmaan kauhea yllätys ole;)  Meidän uudella vuokra-autolla on nyt suhailtu edestakaisin saarta ja liikenteessä on mukana pärjätty. Joskus vaan kauhua aiheutuu autoista joiden peräpeilissä on punainen tarra A, apprenti eli tarkoittaa aloittelevaa autoilijaa. Tarra pysyy kuulemma kolme vuotta autossa, mutta ainakin  nyt saamani omakohtaisen kokemukseni mukaan voisi sitä kyllä jatkaa kymmeneen vuoteen. No olihan meilläkin Suomessa aikoinaan ns. möllinkilpi, eli takalasiin piti ripustaa vuodeksi 80 km lätkä. Upeita rantoja on päästy kokemaan ja nii