Croisanttii vai Näkkärii

Anne: Ilta tummuu pienessä kylässä ja me menemme paikalliseen elokuvateatterin aulabaariin odottamaan elokuvan alkua. Otamme une petit cafe`et une calva Kaurismäen tapaan.Paikalle saapuu noin 30 elokuvan ystävää, liput ostetaan ja saadaan pieni valkoinen paperinpala, jossa lukee 2 paikkaa. Kohta alkaa Laitakaupungin Valot eli Les lumierès du faubourg.Teatteri on kaunis, vanhanaikainen, väreiltään ruskeaa, viininpunaista ja valkoista.Ihmiset puhuvat paljon keskenään ja ilmiselvästi tuntevat toisensa. Paikalle saapuu mies papereiden kanssa ja alkaa kertoa illan elokuvasta. Olemme siis tulleet Colliouren elokuvaseuran näytäntöön. Elokuva alkaa ja riemuksemme se ei ole dubattu, vaan kuulemme kaiken suomeksi. Erikoinen fiilis katsella ranskalaisten kanssa Helsingin karuja betonimaisemia ja vähäsanaisia miehiä. Naiset ovat petollisia tai pelastajia, mies kuin koira; uskollinen romantikko. Mutta myös selviytyjä. Olavi Virta laulaa ja hymyilyttää väkisinkin. Kaihoa ja kaipuuta, suomalaista mel

Anne: Retkelle Collioureen pitkin serpentiinitietä. Käytiin siellä vanhassa linnoituksessa, jossa oli myös mielenkiintoinen naisten tekemä taidenäyttely. Varsinkin savesta tehdyt naiset olivat hyviä, ne oli laitettu esille vanhoihin puulaatikoihin. Linnoituksessa ovat tepastelleet myös musketöörit aikanaan, d`Artagnan ja kumppanit. Linnoitus on ensimmäisen kerran mainittu 700-luvulla. Toinen löytö oli että siellä oli elokuvateatteri, jossa ensi torstaina menee Aki Kaurismäen : Laitakaupungin valot.Hyvä Suomi! Täytyy varmaan lähteä silloin sitä katsomaan, olisihan se elämys nähdä Kaurismäkeä ranskaksi. Taaskin myöhästyttiin lounasajalta, kahden jälkeen ei enää pääse syömään mihinkään ravintolaan! Mentiin siis kahvila-pubiin ja syötiin kanasalaatti ja kebabbia otti saaristo. Se oli rasvaista käristettyä lihaa pekonista, jossa kunnolla läskiäkin mukana; joten Karin kokemus ranskalaisesta keittiöstä jäi taas laihaksi! Ja arvatenkin siitä seurasi suuri harmitus ja marina. Salaatti oli oikei

Anne: Aamulenkillä oikein lenkkarit ja lenkkiasu päällä! Aamuisin on noin 14 astetta ja kaikki täällä joko kävelevät tai juoksevat pitkin rantabulevardia. Kova kunto tuntuu olevan ihmisillä, niinpä minäkin urheana kävelin reippaasti pitkin melko pitkää rantaviivaa. Yhtäkkiä rannassa oli iso joukko miehiä, rugby-joukkueen harjoitukset olivat alkamassa. Oli huoltojoukkoja, lääkäreitä ja Ranskan siniseen peliasuun pukeutuneina. Minä jo luulin, että bingo! nämä ovat nyt RANSKAN rugby-joukkueen merenrantatreenit! Ja hehkuttelin niin kovin, että Saaristo juoksi takaisin hakemaan kameran kämpiltä.Siihen matkaan meni häneltä tunti, ja sillä välin mulle oli jo selvinnyt, että ne oli jonkun yliopiston joukkueen harkat. Oo-la-laa Kari tuli hikisenä kameran kanssa, treenit loppui ja minä ilmoitin että väärä hälytys; nyt lähdetään takaisin päin ja käydään torilla, mulla on kauhee nälkä. Noh, tulihan käveltyä koko aamupäivä. Ja lounaaksi oli vain salaattia ja patonkia. Iltapäivä otettiin parvekkeell

Anne: Tänään lähdettiin ajelemaan Espanjaan päin pikkukyliin ja eksyttiin Banyuls-sur-meriin, jossa olikin Catalaanien joku 100-vuotisjuhla. Rannalla oli pöytiä ja viinimaistiaiskojuja, bändejä soitti pitkin rantaa. Meno oli kuin meillä vappuna. Ihmiset olivat tuoneet rannale eväät ja juomat, oli paellapannuja ja mahdoton meno. Ilmapalloja, torvia ja espanjalaista kitaramusiikkia sekä pieniä torvisoittokuntia. Catalaanit osaavat juhlia. Heillä on rikas kulttuuri vaalittavanaan, nyt kun ovat jaettu Ranskan ja Espanjan molemmille puolille. Ovat valitettavasti menettäneet itsenäisyytensä. Juhlissa oli vahva kansanjuhlan fiilis, viini virtasi ja aurinko paistoi. Rantaan oli kerätty myös viiniköynnösten juuria ja oksia pieniksi kokoiksi, jotka varmaan illalla laitettiin roihuamaan. Ihmiset olivat juhlatuulella, mutta kukaan ei ollut mitenkään kännissä. Se oli huomio, joka oli poikkeava juttu verrattuna meidän suomalaisten vappujuhlaan. Ehkä meilläkin pitäisi olla etelämaalaisten lämpöä ja v

Anne: Tänään rannalla koko päivä. Aurinkoa tulee ja merivesi oikein uitavaa. Sitä vaan ahnehtii liikaa ja illalla on ihan sippi, kun koko päivän on ulkona ja lämmössä. Kuultiin että Suomessa on kylmenevää säätä, ja siksi juostiin kiireesti rantaan ja uimaan. Varmasti ilmat täälläkin kylmenevät ja sitten jäädytään me täällä kesäyksiössä. Hui, näissä taloissa ei tunneta keskuslämmitystä. Alakerrassa oli tänään vesivahinko, aula hieman lainehti. Ketään korjaajaa ei ole näkynyt, mutta ehkä maanantaina asia laitetaan kuntoon. Kalastaja oli illalla rannassa, häntä meni jututtamaan pari miestä.Hirmuiset kalajutut alkoivat ja he juttelivat vilkkaasti kaksi tuntia.Välillä naurettiin, piirrettiin jotain hiekkaan, kädet kävivät ja melkoinen tarina poikineen sai siivet. Mitään en ymmärtänyt mutta heidän vuorovaikutustilannetta oli kiva seurata. Wau, siinä olisi meille jäyhille suomalaisille opittavaa. Vaikka kyllähän meilläkin kalajuttuja osataan kertoa. Illalla etsittiin Orange-nettiyhteyttä ympä

Anne: Retkelle Pyrenneille tietä 116 kohti Ille sur-Te`:tä, siellä Les Orgues kalliomuodostelmat. Ne olivatkin kuin Antiikin pylväitä tai urkupillien näköisiä luonnon taideteoksia. Kävelimme poluilla, linnut lauloivat ja ilma oli aurinkoinen. Takana näkyi lumihuippuinen Canigou 2784m korkea vuori. Lumi oli tänään satanut vuoren huipuille, eilen vuori oli vielä ruskea. Tie 116 on upea ja kapea vuoristotie, pieniä kyliä matkalla ja joki Tet kulkee tien varrella. Kävimme myös linnoitusalueella VilleFrance de conflent, alhaalla oli putiikkeja,ravintoloita ja ylhäällä vuorella oli vanha linnoitus. Upea paikka vuorien keskellä. Siellä kuvailimme ja söimme eväitä: rusinaleipää, juustoa,tomaatteja ja Liptonin iceteat sekä jälkkäriksi päärynöitä. Mukava fiilis ja paljon erimaalaisia ihmisiä. Tie alaspäin tultaessa oli kuin vuoristoradalla, mutkainen ja kapea. Minä en kyllä tällä tiellä uskaltaisi ajaa, onneksi Kari on vanha tekijä ja hallitsee tiet kuin tiet. Illalla vielä hetki rannalla ja pim

Kari: Tänään käytiin retkellä Pyrenneillä ja mentin katsomaan todella vanhaa historiaa, eli vuonna 998 perustettua linnaa,Castelnou.Siis yli tuhat vuotta! Nimi tulee sanoista Castle new, eli suomeks uusi linna.Tai ainakin niin mukaamme hetken ruinattuamme englannin kielinen opaste kertoi.Tunne on ajaton, kun astelee samoja portaita mitä jotkut hiipparit yli tuhat vuotta sitten ovat tarponeet. Keskimitta ihmisillä siihen aikaan on ollut hieman eri, koska joka oven pielessä on lähellä, ettei lyö otsaansa oven kamaraan.Näköalat veljillä ovat olleet hulppeat...näkyvyyttä Välimerelle asti. Hitaampikin vartiomies on viinipäissään ehtinyt tehdä hälytyksen vartiotornistaan, kun vihulainen on ahdistellut linnoitusta. Kipuaminen portailla pani todella huohottamaan...entisaikoina on täytynyt olla mahdoton kunto; piipahtiminen sen aikaisessa siwassa ja tulo takaisin murkinalle linnaan ei ole ollut ikään pikku juttu. Murkinasta taas puheen ollen , niin ranskalainen keittiö näytti taas oman virnuile